Rakas lukija!
Nyt on sitten kauden ensimmäinen hyppääminen takana ja minun on pakko kertoa Sinulle elämyksistäni. No, vaikka useat uhkailivat että olisi kylmää ja sateista, eli todella sopimaton keli, olikin aurinkoista ja välillä lämmintäkin aika lailla. Ei satanut eikä tuuli ollut hirveän kova. Kuten kirjoitin Sinulle jo aikaisemmin, olin aika huolissani ensimmäisen hypyn takia. Ei niin että sen pitäisi olla jostain syystä huono tai epäonnistunut, vaan pelotti että pelottaisi liikaa. Minua näet aina pelottaa, mutta se on tällainen kiva, adrenaliinipelko. Ja se yleensä katoaa heti kun astun koneeseen tai viimeistään sen ylös lentäessä. Mutta muistan liian hyvin viimeisen kauden ensimmäisen hypyn, jota ennen meinasin kuolla pelosta. Odotin silloin aika kauan ennen kuin pääsin lentokoneeseen a olin niin jännittynyt että oksetti. Teidän, että kyseinen hyppy meni silloin hirveän hienosti, kehtaisin ehkä kutsua sitä jopa kauden parhaaksi hypyksi... Mutta en muista miten se oikiasti meni. Mitä tapahtui ja millaista se oli. Paitsi että hyvä. Mutta sitä pelkoa, sitä muistan. Enkä halunnut saada saman elämyksen tällä kertaa, mutta eihän sille mitään voi! Jos kerran pelottaa, niin pelottaa.
Tänään ei pelottanut. Oikiasti. Olin tietenkin jännittynyt niin kuin aina, mutta sekin jännitys tuli paljon myöhemmin kuin yleensä. Se oli mahtava kokemus sillä todella oletin pelon saapuvan. Hienoa! Hyppäsin kaksi hyppyä ja molemmat onnsituivat hyvin. Tai siis... Eka kerta vapaassa (pudotuksessa) tein voltteja, se meni aika hyvin vaikka ei ne virheettä olleet... mutta kun tulin maahan niin laskin tuulta väärin ja laskeuduinkin tuuleen suuntaan. Eli aika kovasti eikä todellakaan jaloille vaan sivulleni. Toisen hypyn hyppäsin kaverin-kouluttajan kanssa. Uloshyppy onnistui hienosti ja putosimme hyvässä perusasennossa, mutta kun kaveri päästi irti, putosi heti alas ja pois... Hän on näet melkein kaks kertaa minua painavampi joten oli täysin mahdotonta pysyä samalla tasolla. Kaveri nopeasti katosi jossain minun alla ja minä nautin vapaasta pudotuksesta ja näystä, joka oli mahtava. Niin kauniit pilvet, aurinko ja kaikki! Se oli todella kaunista, taas jälleen ajattelin (vasta sitten myöhemmin maassa tietenkin), kuinka ihanaa olisi jos minulla olisi siivet. Toinen maahantulo oli moititon, laskeuduin hienosti vastatuuleen ja jaloilleni, joten täysi tyytyväisyys.
Hauska juttu oli tapaturma joka sattui eräälle peruskurssin oppilaalle – hän jotenkin onnistui tehdä niin että sen olkansa meni sijoiltaan! Oikiasti, se hyppäsi ekaa hyppyä mikä oli tietenkin pakkolaukaisu.. Eli laskuvarjo avautuu itse heti uloshypyn jälkeen. Ainoa oppilaan tehtävä on nostaa kädet ja vetää ohjauspunokset alas. Ja juuri tämän liikkeen tehdessään se poika sai kuin saikin olkansa pois sijoiltaan. En tajua! Yritän kuvitella, että käyn vessassa, jossa on sellainen vesiallas ylhäällä eikä takana, yritän sitten vetää, nostan käden, vetäisen, ja olka menee pois nivelestä. Ei. Se ei ole mahdollista. Sori vaan mutten todellakaan tajua miten se poika onnistui. Rakas lukija, jos vähäsenkin tierät miten nämä pakkolaukaisuhypyt tapahtuu niin.. selitä minulle miten se voi tapahtua!
Eli tämä oli hauskin juttu tänään. Hauska tietenkin vasta sitten kun poika palasi sairaalasta, jossa laitettiin olka takaisin sijoilleen, oli yksi hymy ja sanoi varmasti haluavansa hypätä toisenkin kerran. Joskus. En muuten nauraisi, minä vannon!
Olipa kiva päivä. Toivon että ensi viikollakin pääsen hyppäämään. Yritän sitten kirjoittaa lisää.
Hyvää yötä nyt!
T. kyra.sisko
