Heippahei,

nyt on sitten pro gradu -tutkielmani kirjoitettu ja sidottu ja luovutusvalmis. Ei tunnu missään.. On ollut niin uskomaton taistelu koko opiskelu, että on jäänyt vain kitkerä maku suuhun. Tai ei koko opiskelu, viimeiset kaks kolme vuotta ehkä vain, mutta silti. Ehkä kun sanotaan että 'loppu hyvin kaikki hyvin' niin se pätee myöskin toisinpäin, että 'loppu paska kaikki paska'.

Enkä mä edes ole ihan lopussa vielä - loppusuoralla kylläkin. Pitää vielä väitellä gradun puolesta ja läpäistä päätöskoe. Kaikki (ne omia päätöskokeita jo suorittaneet, tietty) tosin väittävät tämän olevan pelkkä muodollisuus, mutta enpä oikein jaska uskoa ettei tarvis lukea ja valmistautua siihen. Stressaamisesta puhumattakaan. 

Onneksi en nyt kerkee stressata tän takia - ensinnäkin se on vasta vajaan kahden kuukauden päästä, ja toiseksi on parempiakin (tai siis isompia) huolia. Juuri nyt on niin paha rahapula ettei oikein pysty keskittymään mihinkään muuhun. Keikkatyössäni työtä ei juuri nyt ole ollenkaan, joten mua ei tarvita, ja joka päivä on vain odottamista milloin töihin kutsutaan. Ja sitä kutsua ei tuu. Ahdistavaa. Kun pitää vuokrat maksaa ja lisäksi on ostettava lentolippu että pääsen edes siihen omaan päätöskokeeseen osallistumaan. Pööh. Tämmönen masentunut vuodatus tälla kertaa. On se rumaa miten raha märittää kaiken, vaikkei millään haluais.

 

Nähdään taas,
Kyra Siskos