Rakas lukija!
Tässä Sinulle pitkähkö selostus siitä, miten taas eräs siirtyminen tapahtui...
Oli pakko päästä Suomeen. Siis: ensin Helsinki-Vantaalle, ja sieltä keski-Suomeen. Niin että perillä oltaisiin viimeistään kuudentena ensimmäistä. Siskoni työskentelee lentoemäntänä, mikä tietää halpoja lentolippuja. Vaan ei sellaisia normaaleja lippuja, nämä ovat erikoisia siinä, että ovat stand-by. Selitän ihan vaan varmuuden vuoksi, jos vaikka löytyisi lukija, joka ei tiedä, mitä se sellainen on: stand-by tarkoittaa, että matkustajalla ei ole paikka varma vaan matkustaja pääse matkustamaan vain siinä tapauksessa, että on vapaita paikkoja. Stand-by lipulla ei voi tehdä minkäänlaista varausta eikä mitään. Tulee vain lentoasemalle ja toivoo, että mahtuu koneeseen. Hyvä puoli on se, että lippu on todella halpa – siis TODELLA halpa, mikä tarkoittaa lähes ilmainen. Lisäksi lentokentän ja lentoliikenteen työntekijöillä on hyvä tapa aina yrittää auttaa kollegaa, mikä taas tarkoittaa sitä, että harvoin stand-by lipulla ei mahdu. Yleensä paikka löytyy. Ei siis muuta kuin pyytää siskoa hommaamaan yhden lipun ja kipin kapin Suomeen.
Mutta minä en matkusta noin vain. En vaan osaa. Jos meikä matkustaa, maailma sen muistaa. Takuulla. Yleensä matkustan Suomeen mielelläni, mutta tällä kertaa ei olisi huvittanut. Pakko myöntää, että asiat on kerrankin valtavan mainiosti ja sellainen ei tietenkään kiinnosta, lähteä kaukaiseen Pohjoiseen, ja vielä neljäksi kuukaudeksi. Mutta minkäs voit, kun on kerran päätetty! Hyvästelyn jälkeen nielaisin ikävän kyyneleitä ja lähdin pakkaamaan. Neljäksi kuukaudeksi, yksi iso matkalaukku (vähän liiankin iso – isompaan mahtuu enemmän, mikä yleensä tietää liikaa kiloja lentokentän vaa´alla...), reppu ja kissa. Ja stand-by lippu. Stand-by lipulla kissalle ei voi tehdä varausta, pitää siis toivoa, ettei koneessa ole toista kissaa, joka veisi kisuni paikan. Kissani kanssa on suhteellisen helppo matkustaa, koska sillä on kiva kevyt kuljetuslaukku, vahinko vaan on, että semmoista ei voi käyttää, jos on pakko laittaa kissa tavaratilaan (esim. siinä tapauksessa, kun koneessa on toinen kissa, jolla on normaali lippu ja siten myös normaalisti varattu paikka – silloin nimittäin tämmönen perus stand-by kissa ei mahdu). Kannattaa siis ottaa mukaan myös sellainen muovinen kuljetuslaatikko, joka on hiton painava ja muutenkin epäkäytännöllinen.
Ja sitten – enhän minä jää Helsinkiin vain pitää päästä keski-Suomeen. Hm, lentoni saapuu Helsinkiin klo 1815. Linja-auto perille lähtee klo 1900. Onkohan minulla minkäänlaisia mahiksia ehtiä siihen..? Jos ehdin, olen perillä klo 2310, mikä vielä käy. On siis pakko ehtiä. Jos en ehdi, pitää yöpyä etelässä. Se tarkoittaisi matkustaa lentokentältä kaupunkiin, kaupungista linja-autolla tunnin matkaa Vihtiin, olla yötä Vihdissä (jossa sijaitsevat ainoat kyseiseen aikaan kotona oleskelevat tuttuni), aamulla pakata uudestaan, matkustaa kaupunkiin ja kaupungista sitten linja-autolla keski-Suomeen. Järkevä ratkaisu, mutta pelottavan pitkähkö, monimutkainen ja rahaa nielevä. Parempi siis etsiä toinen, varmempi ratkaisu. Keksin, että voisin kysyä Finnairilta, jonka lento lähtee aikaisemmin, joten ehtisin kello viisi lähtevään linja-autoon ja olisin perillä joskus yhdeksän jälkeen. Ja jos en ehtisi, ehtisin sitten varmasti siihen linja-autoon, joka lähtee kaksi tuntia myöhemmin. Ei siis muuta kuin Finnairin toimistoon ja kyselemään. Ystävällinen ja avulias neito ei ensin ollut varma hyväksiikö Finnair tämmöisiä toisen lentoyhtiön erikoisia (lue: hiton stand-by) lippuja, mutta yhden nopean soiton jälkeen neito sai tietää, että voi sittenkin sellaisen lipun ottaa vastaan. Neito siis pisti meikän listalle ja lisäsi lisätiedon, ns. remarkin, että mukana matkustaisi yksi kappale kissaa. Vau. Nyt siis asia riippuisi siitä tuleeko vielä normaalilippuinen kissa ja/tai onko koneessa kaikki paikat varattuja. Jos olisi, niin pääsenhän varmasti siihen ”minuun”, myöhempään lentoon.
No, aika koitti tänä aamuna. Pakatuksi sain joten kuten, muistin hämärästi montako kiloa sain ottaa ja tiesin, että Finnairilla on kilomäärä vähän pienempi, mutta eihän he antaisi minulle maksaa ylipainoa!? Kaveri tuli aamulla sovittuun aikaan hakemaan, yhdessä saatiin kissa kuljetuslaukkuun ja saatin kaikki tavarat portaita alas autoon ilman että kukaan kuolisi siihen. Lupaava alku!
”Lupaava” varmaan lakkasi olemasta siinä hetkessä, jolloin huomasin, että unohdin kotiin sen muovikuljetuslaatikon, jonka piti olla vararatkaisuna, jos kissa ei pääsisikään istuimeni alle vaan pitäisi laittaa se tavaratilaan. Prkl..! No, kyllähän se tästä. Kentän lähellä on suuri tavaratalo, joten hädän sattuessa kaveri käy pikaisesti hakemassa. Kentällä odotin mahdottoman hitaasti etenevän jonon ja lopussa sain tietää, etten pääsekään matkustamaan Finnairilla. Lipustani puuttui oikea ”endorsement”, joka mahdollistaisi että toinen yhtiö hyväksyisi sen. No, sitä se avulias neitokin viikko sitten – mutta sehän sai loppujen lopuksi jotenkin hommattua niin, että sai pistää minut listalle jne.. Miksei nyt yhtäkkiä toimi? Lähtöselvitysneiti oli paihoillaan. Prkl!!! Yritin soittaa siskolleni – jos se vaikka osaisi tehdä minun lipulleni jotain..? Niin että se kelpaisi... Harmi vaan kun sisko ei vastannut viidenteenkään soittoon. Mitäs nyt? Järkevimmältä sillä hetkellä tuntui kahvin juominen, joten istuuduttiin mäkkääriin ja ruvettiin miettimään, mitä nyt (pupu Tupuna). Silloin huomasin, että unohdin kotiin korvikset. Minä, joka en ikinä kulje ilman korujani, saati sitten korviksitta! PRKL! No, ei kai auta kun tottua siihen ajatukseen (orvot korvaparkani) ja odottaa omaa lentoa, joka lähtisi kolmen tunnin kuluttua.
Lähtöselvitykselle tulin ensimmäisenä. Lähtöselvitystyöntekijällä olikin avuksi harjoittelija, mikä oli tietenkin pahinta, mitä olisi voinut sattua. Lähtöselvitystyöntekijän piti näyttää harjoittelijalle kaikki, joten hän oli tärkeämpi kuin radio, ja minä sain kärsiä siitä. Jätkä ikuisuuden varmisteli siitä, voiko hyväksiä lippuni, ikuisuuden tarkasteli, että olenkohan listalla ja tiesmitä vielä, sitten armollisesti ilmoitti, että paikkoja on ja että luultavasti mahdun. Sitten soitteli ties minne ja kyseli saako ottaa stand-by-kissa, ja sitten ilmoitti, että hyvä on, mutta pitää maksaa viisi kiloa kissaa (Totta hitossa pitää, kai mä nyt sen verran tiedän..? Enhän minä odottaisikaan että saisin kuljettaa lemmikkiäni ilmaiseksi, niin naiivi en ole – tietenkin pitkäaikaisena lentokentän työntekijänä purin hammastani, eihän jätkä voinut tietää, että olen ollut lentokentällä yhtä kauan kuin hän ja tiedän siis, miten homma toimii...). Sitten punnitsi matkalaukkuni – 23 kiloa. Helpotus! Sehän on just rajalla... Mutta kun ei. Jätkä ilmoitti, ettei 23 saa olla (ei enää vai..?), että raja on 20 ja jos otan pois 2 kiloa ja laitan käsimatkatavaraan niin sulkee yhden silmänsä. Vahinko että painavinta laukussani oli kaiken maailman nesteitä, joita ei saa ottaa käsimatkatavaraan. Jotain muuta painavaa..? Sori vaan, mutta kaksi kiloa paitojani ja pikkupöksyjäni ei reppuuni todellakaan mahdu. Pitää sitten maksaa kaksi kiloa ylipainoa (Näetkö hyvä harjoittelija?? Ylimääräisistä kiloista on ehdottomasti perittävä maksu. Vaikkei se muuten tulisi kuuloonkaan, kiristää lentoliikenteen työntekijää eli kollegaa kahden kilon takia. Grrrr!). En jaksanut enkä viitsinyt tinkiä vaan lähdin kassalle maksamaan viisi kiloa kissaa ja kaksi kiloa ylipainoa. Palattuani kaikki meni jo nopeasti: sain boardingpassin, matkalaukkuni lähti lähtöhallin uumeniin ja minä suuntasin penkeille – istumaan edes hetkeksi. En ehtinyt kunnolla kääntyäkään ja joku jo huusi minua nimelläni: olin unohtanut passini kassan tiskille. Noloa..! Onneksi avulias kassan työntekijä ryntäsi ulos kopistaan ja toi passin minulle. Kiitos pienistä hyvistä! Vasta sitten sain kaveriltani kuulla, että sillä välin kun minä olin maksamassa, tärkeä ja turhan aktiivinen lähtöselvitystyöntekijä tuli nuuskimaan kissan laukun ympärillä, tarkisteli ja kyseli kaikenlaista, että ”eikö kissalla ole jotenkin ahdasta siinä” ja ”onkohan se laukku tarpeeksi iso” ja ”eiköhän se laukku ole liian iso, mahtaakohan mahtua istuimen alle”, ja ”eiköhän sen laukun pohja varmasti ole läpäisevä” yms. Grrrrr!! Sitäkin vielä, laukku ei kelpaisi! Laukku sitten kuitenkin kelpasi, joten siirrettiin turvatarkastukseen. Siellä ainakin hommat luistivat. Joskus aikoinaan olin siellä töissä ja vaikka henkilökunta oli vaihtunut aika lailla, kuitenkin löytyi vielä tuttujakin kasvoja. Joten tarkastus meni nopeasti ja kitkattomasti.
Tarkastuksen jälkeen heti suuntasin duty-free kauppaan, josta ostin kauan kaipaamiani karkkeja – jes! Yksi hyvä asia.. Ja sitten jo portiin odottamaan. Onneksi portissakin oli tuttuja lentokentäntyöntekijöitä, joten odottaminen meni mukavassa keskustelussa, vanhoja aikoja muistellessa yms. Siihen hyvä tuuri varmaan loppuikin. Koneessa istuttiin ikuisuuden paikoillamme ilman että mitään tapahtuisi. Sitten, kun kone vihdoin alkoi liikkua ja minä jo toivoin, että nyt lähdettäisiin, lentoemäntä ilmoitti, että meidän pitää käydä jäätä poistamassa. Prkl.. siihen varmaan menee toinen ikuisuus, mitenkä minä siihen linja-autoon ehdin? ”De-icing” kesti enemmän kuin ikuisuuden. Nimittäin melkein puoli toista tuntia. Kone, joka jään poistamista suoritti, meni rikki. Tietenkin. Piti odottaa kunnes vika korjattiin (vai tuliko paikalle joku varaneuvo?). Koneessa turhaan istuessani ehdin kuvitella kaikkea mahdollista, mitä vielä tänään tulee tapahtumaan, pommi-iskusta avaruusolentojen tapaamiseen. Sitten lähdettiin. Lento meni hyvin, onneksi. Ja Helsinkiin siis saavuttiin ihan vain puoli toista tuntia myöhässä. Kääk... Hyvä juttu kuitenkin oli, että tullissa ei tarvittu ottaa kissa laukusta, kun valtavan kokoinen, mutta kiva tullipoliisi vaan kysyi onko paperit kunnossa, ja kun vakuutin, että kyllä, sanoi että tällä kertaa mun ei tarvitse näyttää mitään.
Muutaman tekstarin jälkeen tiesin, että seuraava linja-auto keski-Suomeen lähtee klo 2230. Ei siis muuta kuin tavarat bussiin ja alas kaupunkiin. Oli pakko saada kissalle hiekka, koska perillä ei sitten tietenkään ehtisi mihinkään kauppaan enää. Tämä osuus onnistui hienosti, sopivan pieni hiekkapakkaus löytyi ja nyt oli viimeinen etappi jäljellä: matka linja-autolla keski-Suomeen. Mikäs siinä että odotettiin linja-autoasemalla kaksi tuntia... Kun sain kuskilta vaihtorahana takaisin melkein kahdeksi palaksi revityn kympinsetelin, yritin vielä laimeasti vastustella. Kuski vakuutti, ettei muuta seteliä ole, eikä ole kolikoitakaan. Ei varmana.. Kuka nyt ei haluaisi päästä tämmöisestä setelistä eroon. Mutta pitkän ja hankalan päivän jälkeen en todellakaan jaksanut riidellä äkäisen linja-autokuskin kanssa, joten purin vain hammasta ja istuuduin paikalleni. Matkan aikana tappelin kissan kanssa, joka toivottomasti yritti päästä kuljetuslaukusta ulos. Lopussa tulin siihen päätökseen, että kissan käytös on varsin vaarallinen laukulle, joten otin kissan laukusta ulos ja pidin loppumatkan sylissä. Nukahti siihen tyytyväisenä... Niin kuin minäkin. Onneksi onnistuin heräämään juuri ennen oikeaa pysäkkiä.
Eli semmosta... Toivottavasti pian lisää keski-Suomessa oleskelusta.
Terveisin
kyra.sisko
