En ole viime viikolla kirjoittanut tänne ollenkaan, ei huvittanut kai siksi kun olin koko ajan niin tyytyväinen.:) Heh. Mutta tosiaan - jännä juttu. Pääsin painotavoitteeseeni viime viikolla ja mieheni väittää että olen selkeästi laihtunut. Kumma kun itse edelleenkin näen ne inhottavat jenkkikset ja pömppömahan, joista yritän päästä eroon! (Se siis on alkuperäinen tavoitteeni, pieni painonpudotus piti olla vain bonuksena kaupan päälle.) Siksi en osaa olla tyytyväinen täysin. Tiedän kuitenkin, että mieheni täytyy olla oikeassa, koska a) mahdun taas farkkuihin ja hameeseen, joihin en talvella mahtunut (ei, en halunnut pitää k.o. hametta talvella - mutta se tuli sovitettua pitkästä aikaa alkukeväästä eikä se mulle oikein mahtunut), ja b) lihasta on selkeästi tullut lisää. Ja kuten tiedetään, lihakset on painavampia kuin rasva, joten jos lihasmassaa on lisääntynyt ja paino pudonnut, rasvaa on pakko olla vähemmän. Ja lihaksia on täytynyt tulla lisää, koska a) ne näkyvät selkeästi mahanseudulla (joo, se pömppömaha erottuu vain entistä paremmin niitä vasten - minun mielestä), ja b) hauikseni ovat isot kuin ei koskaan ennen, ja sitä paitsi pystyn nyt tekemään 5 "melko-leuanvetoa". En siis pääse ihan ylös asti - mutta en ikinä ennen elämässäni päässyt yhtä korkealle kuin nyt, saati sitten viisi kertaa! Joten on selvä että treenit ovat saanut aikaan tuloksia. En siksi ymmärrä, miksi se maha koko ajan näkyy? Voipi hyvinkin olla niinkin, että minulta on jo kadonnut kyky nähdä itseäni objektiivisesti, ja kuvittelen siis näkeväni rasvaa siinä missä sitä ei enää ole. Näinhän naisille usein käy, eikö niin? Em. seikkojen perusteella luulisin että se on minunkin tapaus.

Sitä paitsi, mistä minä tiedän, onko se, mitä näen, lihasta vai rasvaa? Ihan niin kuin tietäisin miltä lihaksikkaitten (ei siis rasvaisten) kylkien pitäisi näyttää. Noh, tällaista nyt kovasti pohdin. Mutta on tuntunut äärimmäisen hyvältä käydä lenkillä töitten jälkeen - syön töissä lounaan ja vasta lenkin jälkeen sitten välipalaa ja se on sopinut minulle tosi hyvin. Mitään vaivoja eikä rasitusvammoja ei ole ja olen hyvin jaksanut. Lähinnä nämä ovat syyt että olen ollut tyytyväinen.

Karkkilakko on sujunut suht hyvin - paitsi että mennyt viikonloppu oli kyllä yhtä syntiä. Syötiin jätskiä monta kertaa, ostin sipsejä (taas) ja sain jopa neljännesosan suklaalevyä. Se oli minun lempisuklaata (paras suklaa minkä olen ikinä maistanut), jota mieheni osti (ei siis mun syytä) itselleen ja minulle palkinnoksi kovista urheilusuorituksista.:) Sitä on muuten vielä jäljellä - söimme kumpikin vain kaksi riviä (so. 4 palaa per sierainpari). Toivottavasti tästä näkyy selvästi että olen tsempannut enkä ahminut kaikkea heti paikalla!:) Ja sitten vielä eilen ostin mansikoita tarkoituksenani tehdä terveellinen jälkiruoka - mutta mieheni oli sitä mieltä, että ne pitää syödä kermavaahdolla.. joten siitä jälkkäristä tulikin sitten erittäin epäterveellinen. Haha. Tosin erittäin hyvä. Ja ainakin kaksi lonkeroa join. Noh.

Mutta painossa tämä ei näy (ainakaan vielä), joten nyt pitää vain jaksaa pitää syömiset edelleen kurissa eikä saisi niin sanotusti nukahtaa laakereille (eipä taida olla suomen kielessä tämmönen sanonta..? lukija kuiteskin tietänee mitä tarkoitan) pudonneen painon takia.

Niin ja viikon päästä tähän aikaan olen maisteri - tai sitten vain iso luuseri. Toivottavasti se tulee olemaan se ensimmäinen vaihtoehto.

Terveisin,
Kyra Sisko