Rakas lukija!
Jatketaan päiväkirjan pitämisessä. Tämän piti olla kirjoitettu junamatkan aikana, mutten jaksanut, joten kirjoitan nyt jälkeenpäin. Olin aika utelias miten junamatka menee, ensiksi en vielä koskaan matkustanut junalla täällä, enkä todellakaan näin kauas, ja toiseksi kissan takia koska olin vähän hermostunut siitä miten se näin pitkällä matkalla pärjää.
Lemmikkivaunu junassa oli sellainen kaksitoistapaikkoinen osasto, joka sijaitsi viimeisen vaunun toisessa puolessa. Siinä olin minä Tikrun kanssa, kaksi nuorta rakastavaista koiransa kanssa, jotka menivät Kemijärvelle asti ja sieltä jatkoivat liftaamalla jonnekin syvälle Lappiin (näin paljon saa tietää jos matkustaa 11 tuntia junalla...), sitten serbialainen nainen poikansa kanssa, joka kertoi menevänsä Rovaniemelle osallistumaan johonkin soluoppikongressiin. He saivat lemmikkipaikkaliput ihan vahingossa, tai sen takia että junassa ei muuta paikkaa enää ollut, koska heillä ei mitään lemmikkiä mukanaan ollut. Tosin nainen jonkun tunnin matkaa jälkeen (kun vaunuun tuli kookas nainen mukanaan kaksi isoa koiraa) lähti etsimään heille paikkoja jostakin muusta vaunusta... sanoi, että koirat haisevat liikaa (mikä oli kyllä totta, mutta kun istui vaunussa koko ajan, niin ei sitä vähän aikaa myöhemmin enää huomannut, sitä päitsi esmes käytävällä vessa haisi niin että koirien haju oli ruusutuoksua sen verrattuna).
Myöhemmin nuori tyttö kävi pyytämässä konduktööria olisiko mahdollista sammuttaa vaunussa valoja, että saisimme vähän nukkua. Valitettavasti yritys ei onnistunut. Konduktööri oli kyllä halukas auttamaan mutta jostain syystä ei voinut sammuttaa valoja kokonaan. Niinpä nukuttiin valot päällä.. Itse asetin maate vasta puoli kolmen jälkeen, kun iso nainen koirineen lähti ja osastoon jäimme vain minä Tikrun kanssa ja nuori pariskunta koirineen. Puolitoista tuntia myöhemmin heräsin kylmään. Yritin siitä huolimatta nukkua vielä vähän, mutta sitten luovutin ja nousin. Onneksi oli enää vain tunti matkaa jäljellä...
Tikru oli tosi kiltti eikä yrittänyt päästä laukusta pois, ja kun avasin laukun, että se saisi vähän verrytellä, ei tullutkaan ulos (kai oli hyvin tietoinen siitä, että koira-vihollinen odottaa sen virhettä...).
Kemin asemalla jo odotti tuleva kollegani, joka otti meitä kyytiin ja vei tänne, Tornioon. Nyt siis toinen etappi loppui ja kolmas, paaaaljon paljon pitempi etappi alkaa.
Terveisin
kyra.sisko
