Rakas lukija!

Viikko meni, monta juttua tapahtui, mutta nyt alkoi mieltä painaa, että olen Sinulle ainakin kaksi kirjettä velkaa! Ja nythän pitää kertoa viime sunnuntaista! Lähdin näet taas hyppäämään, ja sen piti olla viimeinen hyppäämispäivä ennen pitkää taukoa. Odotin sitä mielenkiinnolla, koska viimeiset hypyt olivat todella upeat ja nyt halusin hypätä ainakin yhtä hyviä ellei parempia.

Lentokentälle tultuani kaivoin esiin tutut painoliivit ja puin päälle. Onneksi ei ollut niin kuuma kuin viime viikonloppuna, joten haalareissakin oli aika mukavaa. Luvattiin jopa myrskyä, mutta minä en yleensä tällaisista ”ennusteista” välitä, ennenkuin ne toteutuvat, eikä vielä satanut. Menin siis kaikessa rauhassa koneeseen. Hypäsimme mestarin kanssa saman jutun kuin viime kerralla, eli käännöksiä ja liukua. Ulos hypättiin ihan valkoiseen maitoon, pilviä oli ja ne olivat aika korkeita. Ei sentään vettä täynnä ja hyppy oli ihan mukava. Varjon avasin juuri ja juuri pilven alla, mutta tuuli aika kovasti, mikä tarkoitti aika kovaa urakkaa että pääsisin edes lentokentälle. Kuten sanottu jo monta kertaa, olen aika kevyt hyppääjä ja hyppään vieläkin oppilasvarjolla, joka on tavallista isompi. Sellainen varjo, lentämänä niin kevyen hyppääjän kuin minä, ei näin kovassa tuulessa oikeastaan lennä eteenpäin, ja näin kävi minullekin. Pääsin kuiteskin aivan lentokentän partaalle ja tiesin, että joudun kävelemään ”turistina” melkein kilometrin matkaa, mutta se oli sentään parempi kuin lasekutua jonnekin lähikylään. Huono juttu oli se, että varjo meinasi koko ajan kääntää oikealle, joten jouduin roikkumaan vasemmalla ohjauspunoksella niin että saisin varjon lentämään edes jotenkuten suoraan. Puhuin sitten asiasta päähyppymestarin kanssa, joka kertoi, että kyllä tämä varjo vetää oikealle. Olin aika hämmästynyt, koska en koskaan huomannut asiaa vaikka hyppään tällä varjolla aina kun se on vapaa (syynä se, että varjolla on pienemmat valjaat, jotka ovat minulle mukavampia kantaa).Ehkä se johtuu siitä, etten vielä koskaan tarvinnut lentää aivan suoraan vaan aina lentelin lentokentän yllä ja tein käännöksiä, joten ei ollut mahdollisuutta huomata asiaa. Päätin kuitenkin kokeilla varjon vielä uudestaan, ehkä olin roikkunut valjaissa jotenkin vinosti...

Toiseksi hypyksi sovittiin, että hypätään ulos mestarin kanssa niin kuin aina, mutta mukaan tulee vielä yksi jätkä, joka hyppää itse ja yrittää saada meitä kiinni. Tällä kertaa pilvet olivat vielä korkeampia ja tuuheampia, joten sovittiin että jos emme näe toisiamme, niin pudotaan vain paikalla emmekä tee mitään temppuja. Uloshyppy meni hyvin, mutta kolmas poika ei valitettavasti saanut meitä kiinni – putosi liian nopeasti alas. Ei näköjään ollut tottunut tällaisiin hyppääjiin kuin minä eikä osannut pysyä tasolla kevyemmän hyppääjän kanssa, vaikka olikin kevyempi kuin minun hyppymestari, joka kyllä pysyi samalla tasolla minun kanssa... Mutta täytyy kertoa että se on varmasti tosi vaikea juttu, tiedetään että hyppymestarillenikin kesti kauan ennen kuin oppi sitä. Sitä paitsi hän on paljon kokeneempi kuin minä ja tämä kolmas hyppääjä yhdessä..! Vapaassa emme muistaakseni tehneet paljon mitään, koska pilvi oli todella tuuhea ja oli vaikeaa nähdä toisiamme vaikka etäisyys välillämme oli vain noin metri. Varjon sitten avasin vielä pilvessä. Halusin siis tehdä käännöksiä niin kuin sitä pitää, kun on pilvessä ja voisi törmätä toiseen hyppääjään, koska ei näe mitään. Mutta varjo ei halunnut avata kunnolla ja kun katsoin ylös, näytti siltä kuin kuvun toiselta puolelta puuttuisi ilma kokonaan. Olin aika pelloissani, pakko tunnustaa! En tiennyt mitä on tapahtumassa ja vaikka kupu lensikin, en ollut varma mikä oli vikana. Minun oli pakko päättää mitä teen, josko lennän turvallisuussääntöjen mukaan ja teen jyrkkiä käännöksiä niin kauan kuin putoan pilvestä alas ja ehkä vaarannan itseäni, vaiko lennän mieluummin eteenpäin ja riskeeraan että törmään johonkin ja vaarannan ehkä itseäni, ja ehkä jonkun toisenkin. Valitsin kompromissin: tein käännöksiä, mutta hitaita ja isommalla säteellä. Vihdoinkin olin pilvestä poissa eikä mitään sattunut! Olipa helpotus... En nytkään ymmärrä miksi varjo käyttäytyi niin, mutta päätin vihdoinkin ottaa käyttöön muun laskuvarjon! Että tämä on ainoa oikea päätös vahvistui vielä laskeutumisen aikana, kun nostin ohjauspunokset niin että ne olivat mahdollisimman korkealla – siis molemmat, eli myös vasen, jolla muuten roikuin, että saisin varjon lentämään suoraan. Nyt, kun en ohjannut varjoa, se käänsi itsestään yhdeksänkymmentä astetta oikealle eli aivan sivutuuleen. Kuten jo sanoin, tuuli oli aika kova, ja niin oli myös lasekutuminen sivutuuleen. Ei siis muuta kuin ottamaan toisen varjon!

Seuraavaksi sovittiin, että hyppään toisen hyppääjän kanssa ja sen sijaan hyppymestari saa meitä kiinni. Uloshyppy onnistui hyvin, mestarikin tuli meitä aivan lähelle, mutta oli niin viisas ettei yrittänyt ottaa meitä käsitä kiinni. Silti vapaaputous oli mukava ja hyppäsin ensimmäisen kerran jonkun toisen kuin hyppymestarini kanssa. Varjon avasin taas pilvessä ja taas oli pakko tehdä käännöksiä. Tällä kertaa varjo toimi niin kuin pitikin, joten otin oikeasta punoksesta kunnolla ja odotin sitä tunnetta kuin jos karusellilla mennään. Mutta kas, ei mitään! Ajattelin, mikä on vikana, kun vatsa ei heilunut enkä tuntenut mitään kiertoliikettä! Katsoin ylös, mutta varjo näytti ihan normaalilta, joten ei ollut mitään tehtävää. Sitten pilvi alkoikin harventua ja kohta putoaisin pilvestä alas. Katson alleni ja kas! Näin lentokentän, joka pyöri hulluna minun alla! Pyörin siis ihan normaalisti, niin kuin pitikin, mutta pilvessä en vain jostain syystä sitä kiertoliikettä tuntenut ollenkaan! Oli kyllä outo kokemus! Laskeutuminen oli tällä kertaa hyvä, kun varjokin lensi ihan suoraan ja käänsi pelkästään silloin kun minä sitä tahdoin.

Sitten tuli kauan odotettu myrsky, onneksi oli pian ohi. Myrskyn jälkeen me kolme halusimme hypätä taas sitä samaa, mutta sitten tulikin eräs toinen kokenut hyppääjä ja pyysi saisko tulla mukaan. Varoitin häntä, että olen vapaassa aika vaarallinen, mutta hän halusi siltti kokeilla. Hyvä, RW4 en vielä hypännyt!

Nyt taivas oli jo aika selkeä, tai siis pilviä kyllä oli, mutta ne eivät peittäneet koko taivaankannen vaan niissä oli isojakin reikiä. Uloshyppy oli ihan OK, ja kummallekaan kokeneelle hyppääjälle ei tehnyt mitään vaikeuksia ottaa minua ja kaveriani käsistä kiinni. Vau mikä näky, kolmat kasvot ympärilläni! Mahtavalta tuntui! Muutaman sekunnin jälkeen erosimme, teimme muutaman käännöksen ja sitten katsottiin olisiko mahdollista tarttua kiinni uudestaan. Suuntasin hyppymestarilleni, mutten osunut vaan törmäsin vain hänen sivuunsa. Jatkoin siis eteenpäin, jossa jo odotti toinen kokenut hyppääjä ja tarttui minusta käsistä. Sitten oli jo aika purkaa ”kuvio”, joten tein liukuyrityksen ja avasin varjon. Varjon varassa katsoin ympärilleni, kun huomasin että tuolla etäällä putoaa jotain outo. Tähtäilin muutaman sekunnin ja sitten älysin, että se on laskuvarjo, irronnut valjaista! Joku siis teki irtipäästön! Laskeutumiseni jälkeen sitten kerrottiin, että se oli joku tandem, mutta tandemhyppymestari sekä asiakas olivat molemmat kunnossa. Kerroin toisille, minne näin kuvun laskeutuvan, ja unohdin koko asian. Minullahan oli muuta parempaa ajattelemista, minun ensimmäinen 4-way! Tuntui todella uskomattomalta! Paremman jäähyväishypyn en kai olisi osaannut kuvitella. Sitten enää vain sanoin ison jäähyväisen kaikille ja yritin olla ajattelematta, miten kauan en näitä kivoja ihmisiä näe...

Tällaista se oli. Siis ihanaa.

Terveisin

kyra.sisko